Itseisarvoja

Iltalehden viihdeuutisissa kauhisteltiin tänään esikoistaan odottavan Kim Kardashian tyyliä. Tähti (jonka tähteyteen liittyvistä ansioista minulla sivumennen sanoen on vain hämärä mielikuva) oli käynyt kirkossa ja lounaalla persikanvärisessä housupuvussa, joka ei lehden mukaan tehnyt oikeutta sirolle mutta kurvikkaalle Kimille. Säkkimäinen asu, jota tuuli vielä pullisti lihotti tähteä ainakin 30 kiloa, mikäli juttua on uskominen. 

Kauheaa! Katastrofi! Ihminen näyttää isommalta kuin onkaan!

Ärsyttävää, sanon minä. Miksi ihmeessä naisen (olipa hän maailmantähti tai tavallinen pulliainen perähikiältä) pitäisi kaikin keinoin koettaa näyttää niin pieneltä kuin suinkin? Miksi pieni koko on itseisarvo? 

Vastaus liittynee maskuliiniseen hegemoniaan. Ehkä sitä perinteen mukaisesti ajatellaan, että mitä pienemmältä ja hennommalta nainen näyttää, sitä helpompaa häntä on määräillä ja alistaa. Taskuvenuksen saa helposti hiljaiseksi ja näkymättömiin. Sama ajatushan liittyy korkokenkiin: ne ovat ehkä kauniit, mutta eivät kovin mukavat jalassa. Korkkareilla nainen ei pääse pakoon niin helposti kuin matalammissa kengissä. Nyrkin ja hellan välissä oleva lieka voi olla pitkä ja henkinen, mutta patriarkaatin kannalta sen olemassaolo on välttämätön.

Iso koko - pitkä ja raamikas olemus - on kuulunut perinteisesti miesten kauneus komeusihanteeseen. Nämä kriteeritä täyttävä nainen koetaan kai edelleen uhkaksi. Isoa naista ei määräillä! 

Nainen voi olla iso henkisesti ja fyysisesti. Pieni ja siro nainen ei automaattisesti ole hiljainen hissukka eikä isokokoinen äänekäs vallankäyttäjä. En kannusta ketään esimerkiksi lihottamaan itseään, mutta sen sijaan kannustan lämpimästi kaikkia naisia olemaan omankokoisiaan ja -näköisiään. Olisi suotavaa, että naiset uskaltaisivat pukeutua juuri niin kuin itse haluavat. Mitä siitä, vaikka sitä näyttäisi jossakin vaatteessa 500-kiloiselta, jos vaate tuntuu hyvältä päällä? 

Minä olen pitkin talvea elänyt hiljaista kapinaa monenlaisia normeja vastaan. Olen alkanut oppia omaksi itsekseni. Olen lakannut piittaamasta normeista ja muiden mielipiteistä. Minusta ei tule pientä ja siroa edes siinä tapauksessa, että laihtuisin sellaiset neljä - viisikymmentä kiloa. Minä olen malliltani suomalaiskansallinen töpsä.

Hyvä olo ja itsensä hyväksyminen ovat itseisarvoja, mutta minimaalinen koko ei sitä ole. Jos voisin valita, poistaisin linkittämäni kaltaiset jutut lehdistä kokonaan. Eikö maailmassa oikeasti ole tärkeämpää kirjoitettavaa kuin yksi tuulessa hulmuava housupuku?