Juhannusmekko

Joka kesälle näyttää muodostuvan oma lempiasunsa. Sellainen wash and go -tyyppinen ratkaisu. Tässä tämän kesän versio. 

Oikeastihan tuo mekko on rantamekko, ja siitä näkyykin melkoisesti läpi. Onneksi muistin, että minulla on kaapissa alushameeksi sopiva trikoopuolihame. +20 asteessa yhdistelmä toimii, mutta jos hellettä alkaa pukata, niin sitten tarttee keksiä jotakin muuta.

 Mekko Lindexiltä (19,90 €) , t-paita ja leggingsit vuosia sitten H&M:sta, alushame samoin vuosia sitten, mutta Indiskasta. Tennarit Mekasta. Korut Simpsakka. Ilme ihan oma ja typerä.

Mitenkäs teillä, löytyykö lempiasua?

Hyvää juhannusta!

Hakusassa hellemekko

Helle yllätti tämän matamin. Viime kesänä ei mekoilla paljon koreiltu kun oli niin kylmää ja sateista, siksi havahduin tänä aamuna viimeistään siihen, että garderobissani on vakava vajaus hellemekoista. 

Kriteerit: ei mustaa. Ei yhtään mustaa. Ei ihan maksimittaa, mutta pituutta pitää olla sen verran, että voi kulkea ilman leggingsejä alla ilman että mummokalsarit vilkkuu alta kumarrellessa. Hihat. Haluan, että mekossani on pienet hihat. Ei kuminauhaa, nyöriä tai muuta kiristyssysteemiä vyötäröllä. Materiaali saisi olla vilpoista wash and go -tyyppistä puuvillaa.

Pikainen kierros kaupungilla tuotti kriteereihin sopivia hakutuloksia tasan nolla. 

Niin että saa ehdottaa, jos mieleen tulee sopiva mekko, jota kaiken lisäksi myydään koossa norsu.

Kiitos! 

Asu vapaa

Trikoopaita Gina Tricot, tunika Indiska, farkut Lindex, tennarit Mekka.

Trikoopaita Gina Tricot, mekko ja leggingsit Zizzi, tennarit Mekka.

Trikoopaita Zizzi, farkkuhame Ellos, tuubihuivi Sokos, kengät Zatza.

Ajattelinpa heittää ilmoille muutaman asukuvan menneeltä viikolta, niin kuin muotibloggaajan kuuluukin. Kuvia katsoessa kenellekään ei varmasti jää epäselväksi, miksi a) blogin nimi on Muotitiedoton ja b) minä en ole malli.

Eipä mulla muuta. Saa kommentoida ;).

Itseisarvoja

Iltalehden viihdeuutisissa kauhisteltiin tänään esikoistaan odottavan Kim Kardashian tyyliä. Tähti (jonka tähteyteen liittyvistä ansioista minulla sivumennen sanoen on vain hämärä mielikuva) oli käynyt kirkossa ja lounaalla persikanvärisessä housupuvussa, joka ei lehden mukaan tehnyt oikeutta sirolle mutta kurvikkaalle Kimille. Säkkimäinen asu, jota tuuli vielä pullisti lihotti tähteä ainakin 30 kiloa, mikäli juttua on uskominen. 

Kauheaa! Katastrofi! Ihminen näyttää isommalta kuin onkaan!

Ärsyttävää, sanon minä. Miksi ihmeessä naisen (olipa hän maailmantähti tai tavallinen pulliainen perähikiältä) pitäisi kaikin keinoin koettaa näyttää niin pieneltä kuin suinkin? Miksi pieni koko on itseisarvo? 

Vastaus liittynee maskuliiniseen hegemoniaan. Ehkä sitä perinteen mukaisesti ajatellaan, että mitä pienemmältä ja hennommalta nainen näyttää, sitä helpompaa häntä on määräillä ja alistaa. Taskuvenuksen saa helposti hiljaiseksi ja näkymättömiin. Sama ajatushan liittyy korkokenkiin: ne ovat ehkä kauniit, mutta eivät kovin mukavat jalassa. Korkkareilla nainen ei pääse pakoon niin helposti kuin matalammissa kengissä. Nyrkin ja hellan välissä oleva lieka voi olla pitkä ja henkinen, mutta patriarkaatin kannalta sen olemassaolo on välttämätön.

Iso koko - pitkä ja raamikas olemus - on kuulunut perinteisesti miesten kauneus komeusihanteeseen. Nämä kriteeritä täyttävä nainen koetaan kai edelleen uhkaksi. Isoa naista ei määräillä! 

Nainen voi olla iso henkisesti ja fyysisesti. Pieni ja siro nainen ei automaattisesti ole hiljainen hissukka eikä isokokoinen äänekäs vallankäyttäjä. En kannusta ketään esimerkiksi lihottamaan itseään, mutta sen sijaan kannustan lämpimästi kaikkia naisia olemaan omankokoisiaan ja -näköisiään. Olisi suotavaa, että naiset uskaltaisivat pukeutua juuri niin kuin itse haluavat. Mitä siitä, vaikka sitä näyttäisi jossakin vaatteessa 500-kiloiselta, jos vaate tuntuu hyvältä päällä? 

Minä olen pitkin talvea elänyt hiljaista kapinaa monenlaisia normeja vastaan. Olen alkanut oppia omaksi itsekseni. Olen lakannut piittaamasta normeista ja muiden mielipiteistä. Minusta ei tule pientä ja siroa edes siinä tapauksessa, että laihtuisin sellaiset neljä - viisikymmentä kiloa. Minä olen malliltani suomalaiskansallinen töpsä.

Hyvä olo ja itsensä hyväksyminen ovat itseisarvoja, mutta minimaalinen koko ei sitä ole. Jos voisin valita, poistaisin linkittämäni kaltaiset jutut lehdistä kokonaan. Eikö maailmassa oikeasti ole tärkeämpää kirjoitettavaa kuin yksi tuulessa hulmuava housupuku?

Siitä kevätmuodista

Sivusilmäilyn puolella avautumista plus-kokoisten kevätmuodista. Käy toki kurkkaamassa!

Jokainen nainen on korun arvoinen

Nettilehti Nollapisteestä löytyy kirjoittamani juttu jyväskyläläisestä koruyrittäjästä. Käy myös tutustumassa Simpsakkakorun verkkokauppaan.

Musta: värikäs

Olen rustannut tätä esittelytekstiä itsestäni pitkään ja hartaasti. Ainakin mielessäni. Tuli nimittäin mieleen, että myös muotitiedottomien bloggaajien lienee syytä esittäytyä. En tahdo millään osata päättää, mitä itsestäni kertoisin, mikä ketään kiinnostaisi.

Koska tämä on muotiblogi, keskityn ulkonäköasioihin. Olen keskimittainen ja ylipainoinen töpsä, ikää ihan kohta 35 vuotta. Jos olisin eläin, olisin ehdottomasti jotakin maatiaisrotua, sillä en ole ollenkaan siro ja sievä, vaan laihanakin jollakin tapaa leveä ja kolho. Suhteeni ulkonäkööni on kompleksinen (tosin niin tuntuu olevan suunnilleen kaikilla muillakin) ja muotiin kaksijakoinen. Olen pukeutujana esteetikko, mutta ehdottomasti myös pragmaatikko. Toisaalta en ole lainkaan ulkonäkökeskeinen, mutta valehtelisin jos väittäisin, etteivät vaatteet ja trendit kiinnostaisi minua ollenkaan.

Tyyliäni kuvaa parhaiten sanapari värikäs musta. Vaikka vaatekaappini sisällöstä kaksi kolmasosaa koostuu mustista vaatteista, silti minua on joskus luonnehdittu värikkääksi pukeutujaksi. Asustani löytyy yleensä aina joku väriläiskä: milloin punaiset pillifarkut, milloin keltainen tuubihivi tai vaikka vihreäsankaiset silmälasit. Tykkään yhdistää mustaan kirkkaita perusvärejä; pastellisävyjä suorastaan inhoan. Silmääni miellyttävät yksinkertaiset ja oivaltavat vaatteet: täydellisessä vaatteessa on aina joku hauska yksityiskohta. 

Käytän paljon mekkoja ja tunikoita pillifarkkujen tai leggingsien kanssa. Jakkupukuja ja muuta bisnespukeutumista vierastan enkä ole ollenkaan merkkitietoinen. Useimmat vaatteeni ostan ruotsalaisista ketjuliikkeistä. Myös Marimekko on alkanut viime aikoina kiinnostaa. Bileasussa pitää olla ripaus rokkia ja särmää - mutta minä en koskaan ole illan näyttävin pukeutuja. Korkokenkiä en jalkapoliittisista syistä käytä koskaan ja korujenkin suhteen olen melko kitsas. Huivit sen sijaan ovat heikko kohtani.

Sattuneesta syystä plus-kokoinen muoti on lähimpänä sydäntäni. Tai siis ei ole. Ja juuri siksi on. Beiget teltat eivät ole varsinaisesti sitä, mihin haluan pukeutua! Minusta kaikenkokoisilla on oikeus kauniisiin ja mukaviin vaatteisiin. En suostu siihen, lihavan pitäisi sulautua seinätapettiin ja tyytyä niihin armopalaloimiin, joita valmistajat jostakin jämäkankaista "iloksemme" teettävät. 

Toinen asia, mitä haluan puolustaa, on naisen oikeus olla oma itsensä. Tämän opetti minulle ihminen menneisyydestä, se ainoa, joka on yrittänyt määräillä miltä minun pitää näyttää ja miten pukeutua. Hänet ulkoistin elämästäni jo yli 10 vuotta sitten. Median luoma naisihanne on kaukana keskimääräisen suomalaisen naisen todellisuudesta. On surullista nähdä, kuinka etenkin nuoret tytöt ahdistuvat tavoitellessaan photoshopattua "täydellisyyttä". Ja ollakseni rehellinen - sekään ole kaunista katsottavaa, jos keski-ikäinen roikkuu paniikinomaisesti menetetyssä nuoruudessaan.

Kirjoittajana olen suorasanainen. En osaa kaunistella, mutta ärsyttää osaan. Varokaa!

Kuvissa eräs viimeisimpiä hankintojani: pussihelmainen tunika Zizziltä. Kevään uutuuksia.