keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Punaiset housut


Tämän päivän asu: punaiset pillifarkut (Lindex), lähes 10 vuotta vanha tunika (Lindex), pääkallohuivi, maatuskakaulakoru (Simpsakka-koru).

Tarkoituksena oli esitellä noita housuja tarkemmin, ne kun ovat yhdet tämän kesän ostoksista, mutta eivätpä ne näytä paljon tuon tunikan alta vikkuvan. Joten se siitä ;).

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Lempihousut

Olen yllättänyt itseni tänä kesänä ostamalla peräti viidet uudet housut. Se on enemmän kuin parin viime vuoden aikana yhteensä. Olen aina inhonnut alaosien ostamista, koska jalkani ovat toivottoman rumat: lyhyet ja paksut - ja erinäisten vammojen takia vasen jalka on paljon ohuempi ja muodottomampi kuin oikea. Olenkin todennut, että silloin, kun hyvät ja kohtuuhintaiset housut osuvat kohdalle, ne on ostettava. Viis siitä, että edellisellä viikolla tuli ostettua jo kahdet...

Tällä kertaa esittelyssä ovat lempihousuni, Lindexiltä ostetut ns. paikkafarkut. Nämä ovat malliltaan kapeat, mutta eivät ihan pillit. Lahkeenpituus on täydellinen, samoin istuvuus. Ihan aavistuksen minua harmittaa se, etten tullut testanneeksi vielä yhtä kokoa pienempää. Otin kaupassa tottumuksesta sovitteille koon 50. Ne olivat liian isot, joten vaihdoin 48:aan. Olin jo tästä "pienennyksestä" niin äimistynyt (ilmeisesti sellaista kuitenkin on tapahtunut, sillä yhdet viisistä housuistani ovat auttamatta liian isot. Ostin ne Zizziltä sovittamatta, ajattelin, että vakikokoni M toimisi), etten tajunnut kokeilla kokoa 46. Todennäköisesti olisivat olleet liian pienet, mutta sen verran näissä ostamissani on väljyyttä takapuolessa ja reisissä, että pieni mahdollisuus olisi ollut.

Tässäpä kuvasarja, joka paljastaa armottomasti, miksen edelleenkään ole hakemassa Suomen huippumalli haussa -ohjelman seuraavalle tuotantokaudelle:


Hm, mitenkäs sitä kuvissa oltiinkaan...


h

Ai niin, vatsa sisään ja tissit kaarelle!


 

Vähän vois koittaa kallistaa päätä ja laittaa tassuja ristiin...


...ja kun hymyilee leveästi, ei kukaan huomaa mitään! (Etenkään noita balleriinoista tursuavia avokassukkia.)

Koko "komeuden" kuvasi poikani, 7 v.

Mitäs tykkäätte tällaisista paikkafarkuista?